Lakiasioissa avuksesi myös ulkomailla

Tiesitkö, että auttavat kätemme ulottuvat myös Suomen rajojen ulkopuolelle? Kansainvälisessä maailmassa yritykset kohtaavat yhä useammin tarpeen saada lainopillista apua myös muualla kuin Suomessa. Monenlaisia kansainvälisiä asioita voimme toki hoitaa Suomesta käsin, mutta tietynlaiset tilanteet edellyttävät paikallisen lain tuntemusta tai jopa fyysistä läsnäoloa ulkomailla.

Palataan siihen, miten me, suomalainen keskisuuri asianajotoimisto, olemme voineet auttaa esimerkiksi asiakastamme, joka on riitauttanut hankintapäätöksen Romaniassa tai asiakastamme, joka on ostanut yrityksen Norjassa? Edustamme Suomessa yksinoikeudella kansainvälistä MSI Global Alliance -verkostoa. MSI on itsenäisten asianajotoimistojen verkosto, jonka jäsentoimistoja löytyy yli 100 maasta. Edellä mainituissa tapauksissa olemme toimineet yhteistyössä MSI:n Romanian ja Norjan jäsentoimiston kanssa.

Verkostosta on hyötyä jo kansainvälisen juridisen ongelman alkumetreillä. Yhteistyökumppania ei tarvitse etsiä Googlen avustuksella, koska voimme ottaa yhteyttä suoraan kyseisen maan MSI:n jäsentoimistoon ja vieläpä suoraan asiaan erikoistuneeseen juristiin. MSI-organisaation toimistot ovat sitoutuneet vastaamaan jäsentoimiston tiedusteluun hyvin ripeästi ja oma kokemukseni on, että vastaus ensimmäiseen tiedusteluun on saatu vuorokauden sisällä. MSI-toimisto on aina antanut myös asiasisällöllisesti ensiluokkaisen vastauksen kysymyksiimme.

Jokaisen MSI-toimiston tulee täyttää tietyt kriteerit, joita ovat muuan muassa ammattitaito ja asiantuntemus, kilpailukykyiset hinnat ja asiointikyky englanniksi. Ilman tietoa siitä, että edellä mainitut kriteerit täyttyvät ulkomaisen asianajotoimiston kohdalla, voi koitua ikäviä yllätyksiä, kun lasku osoittautuu tähtitieteelliseksi tai kommunikaatio takkuaa puutteellisen englanninkielentaidon johdosta.

Vuosien varrella meille on kehittynyt hyvä yhteistyösuhde keskeisten maiden MSI-toimistojen kanssa. Tapaamme MSI-toimistojen kollegoja säännöllisesti verkoston tapahtumissa.

Mallikkaasti sujuneet toimeksiannot ovat vakuuttaneet meidät ja asiakkaamme yhteistyötoimistojen ammattitaidosta. Kun seuraavan kerran tuskailet kansainvälisen juridisen ongelman äärellä muista, että me voimme auttaa.

Lukander Ruohola HTO

Krista Siro

Asianajaja, varatuomari

010 320 8421

krista.siro@lrhto.fi

Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n osaaminen on vahvaa kaikilla liikejuridiikan alueilla. Yritys tarjoaa parhaat liikejuridiikan palvelut perhe- ja kasvuyrityksille ja tukea asiakkaiden liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Pätevä ja kokenut henkilökunta sekä laaja yhteistyöverkosto takaavat onnistuneen lopputuloksen. 

Yrityksessä palvellaan suomen, ruotsin, englannin, saksan ja espanjan kielillä. Toimisto on kansainvälisen MSI Global Alliancen jäsen. Jäsenyyden kautta toimistolla on yhteistyökontakti yli sadassa eri maassa.