WTC Turku Kansainvälistymispalkinto 2023
Laitilalainen Dewaco Oy on saanut WTC Turun myöntämän
kansainvälistymispalkinnon 2023.
Dewaco valmistaa Laitilassa Dewa-merkkisiä lietteenkäsittelylaitteita,
jotka ovat tärkeä osa juoma- ja jätevedenpuhdistamojen prosessia. Vuonna 2022 yli puolet Dewacon liikevaihdosta tuli kehittyvistä maista.
”Haluamme tarjota laadukkuuden lisäksi myös hinnaltaan
kilpailukykyisiä tuotteita, jotta laitteita voidaan myydä myös maihin, joissa
tarve niille on suurin. WTC Turun kansainvälistymispalkinto on hieno
kunnianosoitus siitä työstä, osaamisesta ja innosta, jolla dewacolaiset luovat joka päivä puhtaampaa tulevaisuutta”, vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa järjestetyssä palkintotilaisuudessa 20.11.2023 tunnustuksen vastaan ottanut Dewacon toimitusjohtaja Riku Granberg sanoo.
Palkintoa jakamassa ollut ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio keskittyi keynote -puheessaan viennin ja maailmankaupan tulevaisuuteen muuttuvassa toimintaympäristössä ja varsinkin valtion rooliin ja merkitykseen menestyksen ja kasvun mahdollistajana.
WTC Turku ry:n puheenjohtaja Jari Rastas perustelee Dewacon valintaa palkinnon saajaksi: ”Hyvien ehdokkaiden joukosta Dewaco nousi voittajaksi globaalisti toimivana, erityisosaamista omaavana ja menestyneenä yrityksenä alalla, jonka merkitys vain kasvaa ilmastonmuutoksen myötä. Elintärkeä vesi on vähenevä luonnonvara. Yhtiön tuotteilla on myös merkittävä ympäristönsuojelullinen vaikutus.”
WTC Turun vetäjä Heidi Saaristo kiitteli Dewacoa malliesimerkiksi alueen vesiosaamisen viennistä Suomen ulkopuolelle. ”Vesiosaamisen lisäksi Dewacossa on tärkeää kansainvälisen kaupan osaamista ja kykyä löytää oikeita kumppaneita sekä täällä kotimaassa että kohdemarkkinoilla. Hyvän tuotteen ja kaupallisen osaamisen yhdistelmä on johtanut hyviin tuloksiin”, Saaristo toteaa.
Dewaco on historiansa aikana toimittanut laitteita kokonaisuudessaan yli 90 maahan. Euroopan maat kuten Saksa ovat olleet yhtiölle perinteisesti vahvoja markkinoita, viime aikoina kasvu on tullut esimerkiksi Kiinasta, Egyptistä ja Saudi-Arabiasta. Toimitusjohtaja Granberg kertoo, että kasvusta huolimatta koronan vaikutuksen tuntuvat liiketoiminnassa yhä.
”Koronan vaikutukset tuntuvat edelleen investointilaitekaupassa, ja huomaamme myös Israelin ja Hamasin välisen sodan vaikutukset Lähi-Idän markkinassa päätösten viivästymisenä ja tilanteen epävarmuutena. Olemme tästä huolimatta onnistuneet kasvamaan viime vuosina voimakkaasti. Konkreettinen esimerkki kasvun vaikutuksista on se, että avasimme tämän vuoden alussa toimiston Turkuun henkilöstömme määrän kasvaessa.”